77
ja apinan, koiran ja kaniinin, sian ja lampaan sikiöt kyllä voi tuntea korkeampien luurankoisten sikiöiksi, mutta että niitä muuten ei voi erottaa toisistaan, niin voi tämän tosiasian selittää vain yhteisen polveutumisen nojalla. Tämä selitys näyttää sitä varmemmalta; kun seuraamme myöhemmin tapahtuvaa noiden sikiömuotojen erilaistumista. Kuta lähempänä toisiaan kaksi eläinmuotoa ovat koko ruumiinmuodostukseensa nähden, sitä kauemman pysyvät myöskin niiden sikiöt kehityksessään samanlaisina, ja sitä kauemman pysyvät ne myöskin ryhmänsä sukupuussa yhdessä, sitä läheisemmin ovat ne toisilleen "sukua". Senvuoksi ovat ihmisen ja ihmisenmuotoisten apinain sikiöt myöhemminkin vielä mitä suurimmassa määrässä toistensa kaltaisia, ovat sitä vielä korkeallakin kehitysasteella, jolloin ne heti voi erottaa muitten nisäkkäiden sikiöistä.
Ihmisen sikiökalvot. Juuri puheena olleen samallaisuuden suuri merkitys käy ilmi, paitsi luurankoisten sikiöitä sellaisinaan verratessa, myöskin kun verrataan niiden sikiökalvoja. Kaikki kolmen korkeamman luokan, matelijoitten, lintujen ja nisäkkäiden, luurankoiset eroavat nimittäin alempien luokkien luurankoisista senkautta että niille muodostuu ominaisia sikiökaIvoja, amnion (sikiövesirakko) ja serolemma (herakalvo). Näihin nesteellä täytettyihin rakkoihin on sikiö suljettuna ja on senkautta suojassa painolta ja sysäyksiltä. Tämä tarkotuksenmukainen suojalaitos on todennäköisesti kehittynyt vasta sitte, kun vanhimmat matelijat (alkumatelijat), kaikkien sikiövesirakkoeläinten yhteiset kantamuodot, olivat täydellisesti mukautuneet maaelämään. Niiden suoranaisilta esi-isiltä, sammakkoeläimiItä, puuttuu tämä sikiökalvomuodostuminen vielä, samoin kuin