198
laajakantoisia käytännöllisiä seurauksia. Meidän tehtävänämme on senvuoksi arvostellen tutkia tätä tärkeätä uskonkappaletta joka puolelta ja osoittaa, että se nykyaikaisen biologian (eläinten ja kasvien elämää tutkivan tieteen) valossa ei pidä paikkaansa.
Kuolemattomuus-usko ja kuolevaisuus-usko. Jotta meillä olisi lyhyt ja mukava sanontatapa molemmille vastakkaisille kuolemattomuuskysymystä koskeville peruskäsityksille, sanomme uskoa "ihmisen henkilökohtaiseen kuolemattomuuteen" kuolemattomuus-uskoksi. Sitävastoin nimitämme kuolevaisuus-uskoksi sitä vakaumusta, että ihmisen kuollessa, paitsi sitä että kaikki elontoiminta sammuu, myöskin katoo "sielu", s. o. tuo aivotoimintain summa, jota sieluopillinen dualismi pitää erikoisena, elävän ruumiin muista elonilmauksista riippumattomana "olentona".
Kun tässä kosketamme elontoimintaopillista kuoleman kysymystä, terotamme vieläkin. tämän elimellisen luonnonilmiön yksilöllistä luonnetta. Ymmärrämme kuolemalla yksinomaan sitä, että elimellisen yksilön elontoiminta lopullisesti lakkaa, olipa tämä yksityisolio sitte yksilöllisyytensä laatuun tai kehitysasteeseen nähden millainen tahansa. Ihminen on kuollut, kun hänen henkilönsä kuolee, riippumatta siitä, jättikö hän jälkeensä jälkeläisiä, tai oliko hän siittänyt lapsia, joiden jälkeläiset kautta monien sukupolvien hedelmällisesti jatkavat sukuaan. Sanotaanhan eräässä mielessä, että suurmiesten "henki" elää edelleen (esim. etevien hallitsijain suvussa. nerokkaiden taiteilijain perheessä) kautta sukupolvien; ja samoin sanotaan, että etevien naisten "sielu" usein elää lapsissa ja lastenlapsissa. Mutta näissä tapauksissa on aina kysymys monimutkaisista periyty-