56
vaan myöskin aistintoiminnan, suvunjatkamisen ja kehittymisen tapahtumat näyttivät yleensä niin ihmeellisiltä ja syihinsä nähden niin arvotuksellisilta, että turtui mahdottomalta selittää niidenkin pohjaltaan olevan vain yksinkertaisia fysikaalisia ja kemiallisia luonnontapahtumia.
Elämän koneenomaisuus. Jo 17:nnen vuosisadan ensi puoliskolla oli kuuluisa filosofi Descartes, nojautuen verenkiertoa koskevaan Harveyn keksintöön, lausunut sen ajatuksen, että ihmisen samoin kuin eläinten, ruumis on monimutkainen kone, ja että sen liikkeet tapahtuvat samojen koneenomaisten lakien mukaan kuin tekotaidollisten, ihmisen määrättyjä tarkotuksiansa varten rakentamien koneidenkin liikkeet. Kuitenkin otaksui Descartes, että ihmisellä, mutta yksin hänellä, on täysin itsenäisesti toimiva aineeton sielu, ja selitti jopa sen omakohtaisen tuntemuksen, ajattelun, ainoaksi maailmassa, josta meillä on välittömästi aivan varma tieto ("Cogito, ergo sum!", "Ajattelen, siis olen olemassa!"). Mutta tämä dualismi (oppi kahtalaisesta maailman alkuperusteesta) ei estänyt häntä erikoisseikkoihin nähden monipuolisesti edistämästä koneenomaisten elontoimintain tuntemusta. Hänen saavutuksiinsa liittyen todisti Borelli (1660), että eläinruumiin liikkeet riippuvat puhtaasti fysikaalisista laeista, ja samaan aikaan koetti Sylvius selittää ruuansulatuksen ja hengityksen tapahtumia puhtaasti kemiallisiksi. Mutta nämä järkeen perustuvat elämänilmiöiden luonnonmukaisen, koneenomaisen selittämisen alkeet eivät voineet päästä yleisesti käytäntöön eivätkä saavuttaa hyväksymistä; ja 18:nnen vuosisadan kuluessa ne joutuivat sitä enemmän unohduksiin, kuta enemmän erikoista elämänvoi-